You are browsing the archive for Open Knowledge Finland.

Etsimme osa-aikaista talous- ja henkilöstöhallinnon päällikköä

- December 3, 2018 in avoin data, finance, henkilöstö personnel, HR, job, Nofications, talous

Open Knowledge Finland ry. (OKFI) on vuoden 2012 lopussa perustettu yhteisölähtöinen voittoa tavoittelematon organisaatio, joka toimii osana kansainvälistä Open Knowledge -verkostoa. Yhdistys edistää tiedon avoimuutta, avoimen tiedon hyödyntämistä, sekä avoimen yhteiskunnan kehittymistä  – niin julkishallinnon, kansalaisten, kuin yritystenkin viitekehyksissä. Olemme digitaalisen ajan ketterästi toimiva ja verkostomaisesti organisoitu järjestö, jonka päätöksenteko ja toiminta on avointa. Olemme avoimuuden suunnannäyttäjä Suomessa! Yhdistyksen kuuden vuoden toiminnan aikana projektitoiminta on merkittävästi kasvanut ja sitä myöten ammattimainen talous- ja henkilöstöhallinto vaatii jatkuvaa kehittämistä. Haemme osa-aikaista (keskimäärin 30-50% työaika) työntekijää henkilöstö- ja taloushallinnon tehtäviin toiminnanjohtajan, projektipäälliköiden ja rahastonhoitajan tueksi. Työnkuvaasi voidaan tarkentaa osaamisesi, kokemuksesi ja tahtotilasi mukaan. Talous- ja henkilöstöhallinnon tehtäviin kuuluvat mm.
  • Yhdistyksen henkilöstö- ja taloushallinnon käytäntöjen uudistaminen ja niihin liittyvän dokumentaation kehittäminen ja ylläpito
  • Projektiraportoinnin ja -hallinnon kehittäminen
  • Yhdistyksen muiden tiedossa olevien kehityskohteiden suunnittelu ja toteutus, yhdessä toiminnanjohtajan ja rahastonhoitajan kanssa
  TALOUSHALLINTO
  • Taloushallinnon kilpailuttaminen, muiden palveluiden kilpailuttaminen tarvittaessa
  • Yhdistyksen hajautetun projektisalkun tilanteen seuranta, talous- ja riskiennusteiden tekeminen ja alustava kirjanpito (budjetin mukainen kulukategoriointi yhdistyksen Holvissa)
    • Projektin elinkaaren eri vaiheiden talousasioiden kehittäminen yhdessä toiminnanjohtajan kanssa
    • Uusien projektien käynnistämiseen liittyvät käytännön toimet, kuten Holvi-tilin avaaminen ja yhdistyksen projektihenkilöiden opastaminen talous- ja henkilöstöasioissa säännöllisesti projektin eri vaiheissa
  • Talous- ja henkilöstöasioissa yhteydenpito tilitoimistoon ja yhdistyksen eri projekteissa toimiviin henkilöihin, sekä yhdistyksen hallitukseen ja toimihenkilöihin (erityisesti rahastonhoitaja ja toiminnanjohtaja)
  HENKILÖSTÖHALLINTO
  • Osallistuminen yhdistyksen rekrytointiprosesseihin, perehdytysprosessin kehittäminen
  • Uusien työntekijöiden aloittamiseen liittyvät toimet, kuten työsopimuksen valmistelu, työterveyspalvelujen ja palkanlaskennan käynnistäminen sekä uuden työntekijän opastaminen näissä asioissa. Erityiskysymysten selvittäminen tarvittaessa (esim. harjoittelijoiden palkkausvaihtoehtojen selvittäminen, sairaslomakorvaukset sairastapauksissa)
  • Muut sovitut tehtävät (sovitaan sopimusta tehdessä, pyritään ottamaan huomioon hakijat toiveita)
Vaikka toimenkuvaan kuuluu paljon erilaisia tehtäviä, niin volyymi ei ole kuitenkaan kovin suuri (esim. uusia työntekijöitä aloittaa projekteissa satunnaisesti) ja työtä jaetaan toiminnanjohtajan ja rahastonhoitajan kesken. Tehtävään on mitoitettu keskimäärin 1.5-2.5 työpäivää viikossa (30-50%) riittää toistaiseksi tehtävän hoitamiseen. Työskentelyn ajan ja paikan suhteen olemme joustavia, mutta työn luonteen vuoksi on parempi, jos työntekijä voi jakaa työaikansa niin, että seuraa sähköposteja ja verkkotyökaluja (Slack, Trello, ym.) viikon varrella ja on jonain tiettyinä päivinä esimerkiksi puoli päivää tavoitettavissa toimistolla. Hakijalta edellytämme:
  • Aktiivista ja itsenäistä työskentelyotetta, sekä kykyä organisoida omaa työtä ja ajankäyttöä tehokkaasti
  • Positiivista ja kehittämisorientoitunutta asennetta
  • Kokemusta järjestö- ja projektitoiminnasta
  • Budjetointi- ja kirjanpito-osaamista, numerotarkkuutta
  • Erilaisten verkkotyökalujen sujuvaa käyttöä (esim. Google-työkalut, Holvi, Slack, Trello)
  • Sähköisten laskujen käsittely (aiempi kokemus Holvi -verkkopankista ja ProCountor taloushallinnosta katsotaan eduksi)
  • Sujuvaa suullista ja kirjallista suomen ja englannin kielen taitoa
  • Aiempaa kokemusta ainakin osasta  toimenkuvassa luetelluista tehtävistä
Arvostamme harrastuneisuutta esimerkiksi avoimen datan ja avoimen tiedon tai samankaltaisten toimintojen parista sekä kokemusta erilaisten rahoittajien (Tekes, EU-hankkeet, säätiöt, ym.) kanssa toimimisesta. Työstä maksamme 30-50% työajalla 1071-1785€ / kk (vastaa 3570€ kuukausipalkkaa täydellä työajalla). Palkan suuruudessa on huomioitu lomarahan osuus, eikä lomarahaa makseta erikseen. Voimme alkuun tehdä määräaikaisen 6 kuukauden sopimuksen ja tavoitteena on jatkaa sopimusta projektirahoitusten varmistuttua. Sopivan hakijan kohdalla työn alkamisajasta, sekä osa-aikaisuuden tuntimäärästä voidaan neuvotella. Haku on avoinna 17.12.2018 saakka. Käsittelemme hakemukset nopeasti ja kutsumme sopivat hakijat haastatteluun välittömästi. Mikäli siis kiinnostuit, lähetä heti sähköpostia osoitteeseen teemu.ropponen@okf.fi (toiminnanjohtaja). Lähetä myös CV ja lyhyt kuvaus, miksi juuri sinä olet sopiva tähän tehtävään. Lisätietoja antaa yhdistyksen toiminnanjohtaja Teemu Ropponen teemu.ropponen@okf.fi. The post Etsimme osa-aikaista talous- ja henkilöstöhallinnon päällikköä appeared first on Open Knowledge Finland.

Welcome to OK XMAS – workshops, autumn general meeting and party // Tervetuloa yhdistyksen syyskokoukseen

- December 1, 2018 in autumn general meeting, Events, Featured, Official meeting, ok xmas, party, pikkujoulu, pikkujoulut, työpajat, Workshop, xmas

Welcome to the OKFI Super Day on December 15 —Scroll down for Finnish— Welcome to the OKFI Super Day on December 15, consisting of
  • Autumn General Meeting
  • Workshops
  • OK Xmas Party 
Facebook: https://www.facebook.com/events/753638621649092/ Meetup: https://www.meetup.com/Open-Data-Finland/events/256750653/

Schedule

The tentative timetable is as follows:
  • 13-16.30 Workshops
  • 16.30-17 Break + quick board meeting
  • 17-19 Autumn general meeting
  • 19 -> OK Xmas Party

Workshops

Current workshop plans include at least
  • Mapping the projects and working groups of OKFI in a creative way
  • Opening and crystallizing science for decision-making and citizens: Developing the Knowledge Crystal platform
  • The Future of Copyright (host Wikimedia Suomi)
  • Let’s sketch out Junior Hackathon for 2019!
  • Read more and contribute at http://okf.fi/ok-xmas

Autumn general meeting

We welcome all members of the association to Open Knowledge Finland’s autumn meeting on the 13th December 2018 at 50 PM to Maria 01, 2. floor, Lapinlahdenkatu 16. The meeting will be held mainly in Finnish. Agenda includes 2019 action plan and budget, elections for the chairman and board 2019 and other items in our rules. Comprehensive agenda, materials and e-participation link will be updated on the meeting page: https://fi.okfn.org/about/decision-making/syyskokous-autumn-meeting-2018/ Members can sign up for the meeting via the sign-up form http://www.okf.fi/autumn-meeting-2018-registration Please note that it is necessary to pre-register if you want to e-participate. Sign-up before noon on December 15, 2018.

Join the OKFI board for 2019

Do you want to use your skills for open and just digital society? Apply now to Open Knowledge Finland (OKFI) board and core team 2019! We are looking for candidates with varying backgrounds – techies, youth, activists, researchers, policy & communication people – open society enthusiasts come in many forms! The most important skill is your interest in openness and willingness to contribute to the work of the association. Board members are expected to participate in board meetings once per month. In addition, board members contribute to strategic management and daily activities of the association. Examples of tasks of a board member can include (but are not limited to):
  • Arranging various events.
  • Participating in fundraising and partnership building.
  • Ensuring ethical accountability and supporting projects and organization’s management.
  • Leading policy statements and advocacy work.
  • Participating in communication activities such as writing, social media  and web renewal.
Sign up as a candidate at: http://okf.fi/candidates-signup-for-2019 Warm welcome! On behalf of Open Knowledge Finland board, Susanna Ånäs Puheenjohtaja

Suomeksi

Tervetuloa! OKFI Super Day on December 15: Yhdistyksen syyskokous/Autumn General Meeting, Workshops + OK Xmas Party.  The venue is Maria 01 second floor with event space and meeting rooms. Facebook: https://www.facebook.com/events/753638621649092/ Meetup: https://www.meetup.com/Open-Data-Finland/events/256750653/  

Aikataulu

13-16.30 Työpajat 16.30-17 Tauko / hallituksen pikakokous 17-19 Syyskokous 19 -> OK Xmas Party  

Työpajat

Työpajoissa on mm.
  • OKFI-projektien ja työryhmien kartoitus uudella tavalla
  • Tietokide: tietopohj päätöksentekoon ymmärrettävästi ja yhteisöllisesti
  • Tekijänoikeuksien tulevaisuus (host Wikimedia Suomi)
  • Juniorihackathon 2019 – lapset mukaan avoimen tiedon maailmaan!
  • Lue lisää ja osallistu http://okf.fi/ok-xmas

Syyskokous

Kutsumme kaikki yhdistyksen varsinaiset jäsenet yhdistyksen syyskokoukseen keskiviikkona 15.12.2018 klo 17:00 Maria 01, 2. krs, Lapinlahdenkatu 16 Syyskokouksessa käsitellään ja hyväksytään mm. vuoden 2019 toimintasuunnitelma, talousarvio sekä valitaan vuoden 2019 hallitus ja puheenjohtaja, sekä muut sääntömääräiset asiat. Koko esityslista, materiaalit ja etäosallistumislinkki päivitetään kokoussivuille: https://fi.okfn.org/about/decision-making/syyskokous-autumn-meeting-2018/ Jäsenistö voi osallistua kokoukseen joko tulemalla paikan päälle tai etäosallistumismahdollisuutta käyttäen. Pyydämme ilmoittautumaan kokoukseen etukäteen, jos mahdollista. Ilmoittautuminen etukäteen ei ole pakollinen paikan päällä osallistuville, mutta toivottavaa tarjoilun kannalta. Huomaa, että ilmoittautuminen viimeistään 15.12.2018 klo 12 on edellytys äänestysoikeuden saamiselle etäyhteyden yli. Ilmoittautumiset: http://www.okf.fi/autumn-meeting-2018-registration.

Mukaan hallitukseen?

Haluatko käyttää osaamistasi hyödyksi, avoimen ja reilun tietoyhteiskunnan puolesta? Hyvä, tule ehdolle hallitukseen! Etsimme innostuneita henkilöitä eri taustoista mukaan – teknologisteja, nuoria, aktivisteja, tutkijoita, vaikuttajia, viestijöitä – avoimuuden sankareita on monenlaisia! Tärkeintä on kiinnostuksesi avoimuutta kohtaan ja halu osallistua yhdistyksen toimintaan. Hallituksen jäsenet osallistuvat hallituksen kokouksiin tyypillisesti kerran kuussa. Tämän lisäksi hallituksen jäsenet osallistuvat strategiseen päätöksentekoon, ja joihinkin käytännön aktiviteetteihin. Esimerkkejä hallitukse jäsenen tehtävistä ovat mm.
  • Tapahtumien järjestäminen
  • Osallistuminen rahoitushakemuksiin ja yhteistyökuvioiden solmimiseen
  • Yhdistyksen toiminnan seuranta ja kehittäminen

  • Osallistuminen viestintään eri muodoissa
Ilmoittaudu ehdolle hallitukseen: http://okf.fi/candidates-signup-for-2019   Lämpimästi tervetuloa! Open Knowledge Finlandin hallituksen puolesta, Susanna Änäs, puheenjohtaja The post Welcome to OK XMAS – workshops, autumn general meeting and party // Tervetuloa yhdistyksen syyskokoukseen appeared first on Open Knowledge Finland.

Be an open hero, run for the Open Knowledge board!

- December 1, 2018 in Board, changemaker, Events, Featured, hallitus, Official meeting

Do you want to use your skills for open and just digital society? Apply now to Open Knowledge Finland (OKFI) board and core team 2019! We are looking for candidates with varying backgrounds – techies, youth, activists, researchers, policy & communication people – open society enthusiasts come in many forms! The most important skill is your interest in openness and willingness to contribute to the work of the association. Board members are expected to participate in board meetings once per month. In addition, board members contribute to strategic management and daily activities of the association. Examples of tasks of a board member can include (but are not limited to):
  • Arranging various events.
  • Participating in fundraising and partnership building.
  • Ensuring ethical accountability and supporting projects and organization’s management.
  • Leading policy statements and advocacy work.
  • Participating in communication activities such as writing, social media  and web renewal.
Sign up as a candidate at: http://okf.fi/candidates-signup-for-2019 The new board is elected on December 15, 2018, at the autumn general meeting. See: The post Be an open hero, run for the Open Knowledge board! appeared first on Open Knowledge Finland.

The first non-profit organisation dedicated to defending digital human rights, MyData Global, is founded

- October 19, 2018 in Featured, mydata, OK Finland, personal-data

PRESS RELEASE, 16th October 2018 Over 100 people from over 20 countries took part in the founding meeting of the MyData Global nonprofit organisation last Thursday, October 11. The purpose of MyData Global is to empower individuals by improving their right to self-determination regarding their personal data. The human-centric paradigm is aimed at a fair, sustainable, and prosperous digital society, where the sharing of personal data is based on trust as well as a balanced and fair relationship between individuals and organisations. “We need new ground rules for the use of personal data. We currently live in a world where large companies collect unprecedented amounts of data about people and do as they please with it. This has led to numerous abuses with shocking global consequences. The MyData model is a vision for new and fair practices, design principles, and their implementation. Founding the MyData Global organisation is a huge step in the right direction,” explains MyData researcher and founding member Antti Jogi Poikola. A milestone reached Establishing the organisation is the result of several years’ work. And since 2016, the MyData movement has gathered personal data experts and practitioners from all over the globe at its annual conferences in Helsinki, Finland. The movement has self-organised into a network of over 20 local hubs spread over six continents, which all work together to further the cause of digital human rights in different domains of society. The MyData Global organisation formalises this network and continues the work of influencing the development of digital markets to better respect the rights of individuals. “The time is now ripe for an organisation that seeks to enable a fairer and more balanced digital society globally. Personal data has enormous potential for making our lives easier and our societies better. Used in a way that is respectful of individuals and the standards of fairness, personal data also creates limitless opportunities for successful business. A fair trade logo on a packet of coffee is a familiar and trusted guarantee that the coffee is responsibly sourced and also a reason to favour it. Why do we not ask for the same kind of guarantee that the applications and services we use are based only on personal data that is responsibly and transparently acquired and treated with respect,” asks MyData activist and founding member Viivi Lähteenoja. The first general meeting of MyData Global will be held on 15 November 2018 in Barcelona, Spain. During the meeting, a full board of directors will be elected. The meeting is open to all and remote participation is available. Application for membership is now open to individuals and organisations. For more information, visit https://mydata.org/ or get in touch via https://mydata.org/contact/

Scaling up paywalled academic article sharing by legal means

- August 23, 2018 in Featured, Open Access, Open Science, r4r

“If you read a paper, 100% goes to the publisher. If you just email us to ask for our papers, we are allowed to send them to you for free, and will be genuinely delighted to do so.” This recent tweet by Holly Witteman inspired Iris.ai to launch the R4R initiative  (Research for Researchers) that is intended to facilitate sharing of research articles by legal means. This is implemented as an application that automates article requests and sharing among researchers via email. Sharing an article you authored via email with your peers is generally allowed. While being far from the most efficient way to share knowledge, email still remains the last resort when the alternative is that content is behind an expensive paywall. Technically, R4R is a fairly simple tool, implemented as a browser extension. The Iris.ai blog post explains it in more detail, but here’s the idea in a nutshell:
  1. Imagine you just found an interesting academic paper using search engines. It’s relevant, but behind a paywall.
  2. Having installed the R4R browser extension, a tab on your screen will let you know if sending an email to the author automatically is available. A single click on the tab sends an email requesting the paper to the author.
  3. R4R automatically drafts a response to the person requesting the paper and adds the relevant scholarly article as an attachment.
  4. The author reviews the request and makes the final decision on whether or not to share the paper with the requester.
In the beginning, the browser plug-in will only allow sending emails to the authors who have expressed their willingness to do so. If you are happy to share your publications with peers this way, you can add your name on this list. Or if you would like to be among the first ones to be notified when the software is ready, sign up for the waitlist via this link.  At the time of writing this blog post, the OKF Finland could not confirm yet whether the full source code of the service will be open but we support the general idea of promoting free sharing of articles that the plug-in implements. While the R4R initiative does not make copyrighted and paywalled articles open access, it increases knowledge exchange and thus hopefully also encourages openness on a personal level. This is why we at Open Knowledge Finland fully support this initiative. We hope that R4R will help researchers around the world to share their discoveries with those who need them, while working to advance more comprehensive shifts towards open access in the overall publishing system. Read more on Medium! Engage with us on Twitter: @mariaritola, @antagomir, @okffi The post Scaling up paywalled academic article sharing by legal means appeared first on Open Knowledge Finland.

Suomi digitaalisten henkilötietojen edelläkävijäksi – maailman johtavat asiantuntijat Helsingissä elokuussa

- July 4, 2018 in data protection, Events, Featured, human-centered approach, My Data, mydata, omadata, personal-data, privacy

Palvelujen digitalisoituminen on synnyttänyt kasvavan määrän henkilötietojen kertymistä eri palveluntarjoajille. Samaan aikaan kuluttajien luottamus henkilötietojen asialliseen käyttöön on heikentynyt.

Suomalaiset asiantuntijat, aktivistit ja yritykset ovat eturintamassa kehittämässä tulevaisuuden mallia digitaalisten henkilötietojen hallintaan. Tavoitteena on rakentaa maailmanlaajuinen toimintamalli, jossa yksilö voi itse määritellä millaisin ehdoin hänen tietojaan käytetään. Reilu datatalous hyödyttää kaikkia ja avaa uusia mahdollisuuksia eettisesti kestävään liiketoimintaan.

Liikenne- ja viestintäministeriön tänään julkaisema raportti (https://www.lvm.fi/-/suomi-toimii-omadata-mallin-suunnannayttajana-980281), Sitran IHANⓇ-hanke ja elokuussa Helsingin Kulttuuritalolla järjestettävä MyData 2018 -konferenssi vievät maailmanlaajuisten yhteisten pelisääntöjen kehittämistä aimo harppauksen eteenpäin.

”Toukokuussa 2018 voimaan astunut EU:n tietosuoja-asetus GDPR on merkittävä askel oikeaan suuntaan. Tämä asetus ei kuitenkaan yksin riitä takaamaan oikeudenmukaista tietoyhteiskuntaa tai ruokkimaan innovatiivista liiketoimintaa ja teknologiaa. Tarvitsemme uusia käytäntöjä ja työkaluja, joilla oikeudet toteutetaan käytännössä. Siksi tarvitsemme MyDataa”, selittää raportin toimittanut Antti Poikola, Aalto-yliopiston tutkija ja yksi kansainvälisen MyData-verkoston perustajista.

MyData on 2010-luvulla syntynyt kansainvälinen ilmiö, uudenlainen ajattelumalli ja tulevaisuuden kuva. Tämän päivän päätöksillä on suuri vaikutus siihen, syntyykö oman datan jakamiseen ja hallintaan yhteisiä standardeja kuten aiemmin rahansiirtoihin pankkien välillä, matkapuheluihin tai sähköpostiin, vai jatkuuko muutaman jätin valta datamarkkinoilla.

MyData 2018 konferenssi pureutuu tietosuoja-asetuksen vaikutuksiin ja tuo alan pioneerit ja teknologiajätit Suomeen

Tietosuoja-asetuksen vaikutuksia yrityksille ja kansalaisille punnitaan elokuussa, kun kolmatta kertaa järjestettävä MyData-konferenssi tuo henkilötiedon ammattilaiset ympäri maailmaa Helsinkiin. Esiintyjäkaartiin kuuluu yli sata kotimaista ja kansainvälistä huippuasiantuntijaa mm. Googlelta, BBC:ltä ja F-Securelta.

”Konferenssiin saapuu arviolta 800 henkilöä yli 30 maasta. Mukana on liike-elämän johtajia, yrittäjiä, teknologian kehittäjiä, juristeja, yhteiskuntatieteilijöitä ja aktivisteja. Keskustelujen aiheina ovat uusi liiketoiminta, tekoälyn ja henkilötiedon etiikka, tietojärjestelmien yhteentoimivuus sekä henkilötiedon yhteiskunnalliset vaikutukset”, kuvailee MyData-konferenssin projektijohtaja Viivi Lähteenoja.

Kulttuuritalolla 29.-31.8.2018 järjestettävän konferenssin pääkumppani on Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra. Konferenssin järjestävät Open Knowledge Finland ry ja Aalto yliopisto yhteistyössä ranskalaisen ajatuspajan Fingin kanssa. www.mydata2018.org

Lisätietoja:

Antti ‘Jogi’ Poikola
Ohjelmapäällikkö, MyData 2018
Aalto-yliopisto
jogi@mydata.org +358 44 337 5439
 
Riikka Kämppi
Viestintäpäällikkö, MyData 2018
riikka@mydata.org
+358 40 5729733

www.mydata2018.org

MyData-konferenssi järjestetään kolmatta kertaa 29.-31.8.2018 Helsingin Kulttuuritalolla. Konferenssi on maailmanlaajuisen MyData-verkoston lippulaivatapahtuma, joka kokoaa monialaisen yleisön oppimaan toisiltaan ja rakentamaan toimivaa datataloutta ja reilua tietoyhteiskuntaa.

Open Knowledge Finland ry on vuonna 2012 perustettu yhteisölähtöinen, voittoa tavoittelematon kansalaisjärjestö, joka toimii osana kansainvälistä Open Knowledge -verkostoa. Yhdistys edistää tiedon avoimuutta, avoimen tiedon hyödyntämistä ja avoimen yhteiskunnan kehittymistä.

Aalto-yliopisto on monitieteinen yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden.

Fing on riippumaton ranskalainen voittoa tavoittelematon tutkimusorganisaatio, joka löytää, luo ja jakaa uusia ja käytännöllisiä ideoita, jotka ennakoivat digitaalisia muutoksia.

The post Suomi digitaalisten henkilötietojen edelläkävijäksi – maailman johtavat asiantuntijat Helsingissä elokuussa appeared first on Open Knowledge Finland.

MyData-periaatteilla luodaan GDPR:n pykälistä palveluita

- May 23, 2018 in aalto university, antti poikola, bbc, data ethics, Events, f-secure, Featured, fing, Google, human-centered, ihmiskeskeinen, konferenssi, My Data, mydata, mydata 2018, omadata, projects, viivi lähteenoja

MyData on eettisesti kestävä lähestymistapa henkilötiedon keräämiseen ja käyttöön. MyData 2018 -konferenssi kokoaa maailman johtavat asiantuntijat Helsinkiin 29.-31. elokuuta.

Euroopan unioni näyttää tietä muulle maailmalle yksityisyydensuojan ja digitaalisten oikeuksien edistämisessä, kun EU:n tietosuoja-asetus GDPR astuu voimaan perjantaina 25. toukokuuta.

”Tietosuoja-asetus on merkittävä askel oikeaan suuntaan. Lainsäädäntö yksin ei kuitenkaan riitä takaamaan oikeudenmukaista tietoyhteiskuntaa tai ruokkimaan innovatiivista uutta liiketoimintaa ja teknologiaa. Tarvitaan uusia käytäntöjä ja työkaluja, joilla oikeudet toteutetaan käytännössä. Siksi tarvitsemme MyDataa”, selittää Antti Poikola, Aalto-yliopiston tutkija ja yksi kansainvälisen MyData-verkoston perustajista.

MyDatan keskeinen tavoite on, että ihmiset voisivat paremmin hallita datajälkiä, joita jättävät jälkeensä päivittäin. MyData-periaatteet auttavat kansalaisia hyödyntämään heitä itseään koskevaa tietoa. Siten MyData-malli vahvistaa digitaalisia ihmisoikeuksia ja avaa mahdollisuuksia uudelle, ihmiskeskeiselle ja käyttäjiä kunnioittavalle datataloudelle.

”Verkon villistä lännestä pitää päästä tilanteeseen, jossa eettinen henkilötiedon käyttö on myös yrityksille aina kannattavin toimintatapa”, Poikola korostaa.

MyData-periaatteita toteuttavat palvelut helpottavat käyttäjien arkea hyödyntämällä tietoa useista eri lähteistä. Esimerkiksi aktiivirannekkeista ja ruokaostoksista kertynyttä dataa ja terveystietoa yhdistelemällä voidaan tarjota päivittyvää tilannekuvaa ja räätälöityä neuvontaa.

Jättitapahtuma pureutuu tietosuoja-asetuksen ensivaikutuksiin

Tietosuoja-asetuksen ensivaikutuksia yrityksille ja kansalaisille punnitaan elokuussa, kun kolmatta kertaa järjestettävä MyData-konferenssi tuo henkilötiedon ammattilaiset ympäri maailmaa Helsinkiin. Esiintyjäkaartiin kuuluu yli sata kotimaista ja kansainvälistä huippuasiantuntijaa mm. Googlelta, BBC:ltä ja F-Securelta.

”MyData-konferenssiin arvioidaan saapuvan yli 800 henkilöä yli 30 maasta. Mukana on liike-elämän johtajia, yrittäjiä, teknologian kehittäjiä, juristeja, yhteiskuntatieteilijöitä ja aktivisteja. GDPR:n lisäksi keskiössä ovat uusi liiketoiminta, tekoälyn ja henkilötiedon etiikka, tietojärjestelmien yhteentoimivuus sekä henkilötiedon yhteiskunnalliset vaikutukset”, kuvailee MyData-konferenssin projektijohtaja Viivi Lähteenoja.

Tänä vuonna tapahtuman pääkumppani on Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra ja sen järjestävät Open Knowledge Finland ry ja Aalto yliopisto yhteistyössä ranskalaisen ajatuspajan Fingin kanssa.

Lisätietoja:

Viivi Lähteenoja Projektijohtaja, MyData 2018 Open Knowledge Finland ry viivi@mydata.org +358 50 375 8274

Antti ‘Jogi’ Poikola Ohjelmapäällikkö, MyData 2018 Aalto-yliopisto jogi@mydata.org +358 44 337 5439

www.mydata2018.org

MyData-konferenssi järjestetään kolmatta kertaa 29.-31.8.2018 Helsingin Kulttuuritalolla. Konferenssi on maailmanlaajuisen MyData-verkoston lippulaivatapahtuma, joka kokoaa monialaisen yleisön oppimaan toisiltaan ja rakentamaan toimivaa datataloutta ja reilua tietoyhteiskuntaa.

Open Knowledge Finland ry on vuonna 2012 perustettu yhteisölähtöinen, voittoa tavoittelematon kansalaisjärjestö, joka toimii osana kansainvälistä Open Knowledge -verkostoa. Yhdistys edistää tiedon avoimuutta, avoimen tiedon hyödyntämistä ja avoimen yhteiskunnan kehittymistä.

Aalto-yliopisto on monitieteinen yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden.

Fing on riippumaton ranskalainen voittoa tavoittelematon tutkimusorganisaatio, joka löytää, luo ja jakaa uusia ja käytännöllisiä ideoita, jotka ennakoivat digitaalisia muutoksia.

The post MyData-periaatteilla luodaan GDPR:n pykälistä palveluita appeared first on Open Knowledge Finland.