You are browsing the archive for 2017.

Tilinpäätökseni — mitä opin 3 kaudesta OKF:n hallituksesta

- May 22, 2018 in 2015, 2016, 2017, blog, hallitus, ihmiset, jatkuvuus, muistelmat, oppiminen, strategia, talous, tilinpäätös, yhdistys, yhdistystoiminta

Minulta toivottiin yhteenvetoa ja tilinpäätöstä ajastani OKF:n hallituksessa. Toimin hallituksessa kolme kautta:
  • maaliskuu 2015 – toukokuu 2016, rahastonhoitaja
  • toukokuu 2016 – joulukuu 2016, varapuheenjohtaja
  • vuosi 2017, hallituksen puheenjohtaja
Kun aloitin rahastonhoitajana maalikuussa 2015 oli yhdistyksen aiempi hallitus tehnyt päätöksen palkata toiminnanjohtaja ja tehtävässä oli aloittanut Teemu. Toiminnanjohtaja aloitti samaan aikaan kuin uusi hallitus. Aloin uutena rahastonhoitajana vähän ihmetellä, mistä rahat tulisivat toiminnanjohtajan palkkaan. Oli otettu tietoinen riski palkata toiminnanjohtaja. Haastavasta tilanteesta selvittiin hyvin, vaikka meni yli ½ vuotta, että talous saatiin siedettävään kuntoon. Laskujen maksamisen eräpäiviä ei tarvinnut enää sen jälkeen siirtää. Tein työtä aika yksin. Voin sanoa, että opin valtavasti raha-asioista vuoden aikana. Holvi oli beta-vaiheessa (laskujen maksaminen ei aina toiminut). Tilitoimisto Emu oli paljon nykyistä pienempi (tein paljon enemmän itse). Kun johtaa 20 erilaista projektia taloudellisesti ja tietää, ettei voi tehdä tappiota, niin todellakin saa timanttisen kokemuksen hanke-salkun johtamisesta. Kun samaan aikaan “liikevaihto” kasvaa kymmeniä prosentteja vuodessa — tulee kokemuksesta sellainen, että sen jälkeen pärjää missä tahansa sisäisen tai ulkoisen laskentatoimen työssä. Varapuheenjohtajan parasta antia oli Open Knowledge Leadership -koulutus, joka kesti 4 kuukautta. Tähän koulutukseen oli valittu noin 25 ihmistä eri puolilta maailmaa. Maailmanlaajuinen kurssi oli niin raskas, että vain 50% aloitteista vei sen maaliin. Minusta tehtiin kurssille ryhmäpäällikkö, jonka tehtävänä oli saada 4 ihmistä maaliin asti. “Valmistuin ryhmäni kanssa” ja opin, että yrittäminen, ajanhallinta, rajaaminen ja priorisointi ovat elämän tärkeimpiä taitoja, varsinkin aatteellisissa yhdistyksissä ? Opin myös sen, että suurin osa kurssin ihmisistä oli “Open Knowledge” -perhettä. Aktiiveja, jotka ovat olleet pitkään mukana (useimmat yli 10 vuoden ajan). Kansainvälisesti ongelmat ovat samoja kuin Suomessa. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru vain puolikas sellainen myös kansainvälisessä toiminnassa. Parasta oli, että tutustuin avoimuuden ihmisiin eri puolelta maailmaa. Ihailin ihmisten osaamista ja halua muuttaa maailmaa, mutta huomasin, että liian moni yrittää tehdä liikaa ja olennaiseen keskittyminen on erittäin tärkeää. Puheenjohtajana opin sen, että yhdistys on yhteispeliä. Edes PJ ei voi määrätä muita, vaan ainoastaan pyrkiä kuuntelemaan hallitusta. Hallituksessa valtaa käyttää enemmistö, ei PJ. On tilanteita, jossa PJ voi olla henkilökohtaisesti eri mieltä, mutta hallituksen enemmistön mukaan mennään eteenpäin. Suuri onni oli se, että Antti “Jogi” Poikola suostui toimimaan rahastonhoitajana. Tiesin, että hän hoitaa tehtävän viimeisen päälle hyvin, eikä minun tarvitse murehtia siitä. Se on tosi iso asia yhdistyksessä, jossa on paljon säännöllisiä menoja, mutta ei säännöllisiä tuloja. Yhtälö on haasteellinen ilman perusrahoitusta. Olen tehnyt edellisen 4 vuoden aikana yli 8000 tuntia töitä ammattimaisesti monen eri työnantajan palveluksessa ohjelmointirajapintoihin, avoimeen dataan ja MyDataan liittyen. Minulla ei ole tarjota oikotietä onneen. Olen halunnut oppia uutta, valmis tekemään paljon töitä, toimimaan itsenäisesti ja luomaan tästä itselleni ammatin. Olen onnistunut tässä. Nyt opiskelen hallitsemaan aikaani paremmin ja keskittymään olennaiseen tarkemmin. Vinkkini uusille jäsenille on, että perehdy itsenäisesti yhdistyksen projektien loppuraportteihin. Niissä on todella paljon arvokasta tietoa helposti saatavilla. Hallituksen tärkeimpiä tehtäviä on pitää yhdistyksen ilmapiiristä huolta, katsoa talouden perään ja ohjata yhdistyksen toimintaa (huomioiden mm. yhdistyksen säännöt ja muut asetukset). Pöytäkirjat tulee laatia niin yksiselitteisesti, ettei niistä voi riidellä monitulkinnallisuuden takia jälkikäteen. Avoimen hallinnon on oltava poikkeuksellisen hyvin hallittu kokonaisuus. Strategian laatiminen ja toiminta on koko jäsenistön vastuulla. Hallitus edustaa parhaimmillaan monipuolisesti jäsenistöä, mutta jäsenistöllä on todellinen valta yhdistyksessä. Tekemällä oppii. Virheitä tekemällä oppii enemmän. Opin paljon niiltä superlahjakkailta ihmisiltä, joiden kanssa sain tehdä tämän 3 vuoden aikana töitä. En olisi voinut kuvitellakaan, että yhdistyksen talous on näin vahvassa kunnossa. Vuoden 2017 hallitus sai eilen yhdistyksen kevätkokoukselta vastuuvapauden. Tuntuu hienolta saada tämä ajanjakso elämässäni päätökseen. Kiitän kaikkia ihmisiä, joiden kanssa sain olla toimimassa näiden hienojen asioiden puolesta. En tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Olen hyväksynyt sen, ettei minun tarvitse tietää ja luotan paljon enemmän maailman keskeneräisyyteen kuin aiemmin. Minulle jäin näistä kolmesta vuodesta hyvin paljon uusia verkostoja elämääni ja opin todella paljon. Kiitos kaikille! Mika Honkanen The post Tilinpäätökseni — mitä opin 3 kaudesta OKF:n hallituksesta appeared first on Open Knowledge Finland.

Como foi o ano de 2017 para a OKBR?

- December 29, 2017 in 2017, Dados Abertos, Destaque, Gastos Abertos, Inovação, Open Knowledge Brasil, tecnologia, transparência

Para nós, da Open Knowledge Brasil (OKBR), o ano de 2017 contou com diversas parcerias, apoios e participações em eventos, realização de projetos e campanhas de mobilização. Separamos algumas dessas ações para você conhecer. Além disso, uma boa novidade para a equipe: a jornalista Natália Mazotte, que já liderava o programa da Escola de Dados no Brasil, virou codiretora da OKBR com Ariel Kogan, nomeado em julho de 2016 como diretor-executivo da organização.

Mobilização

No início do ano, nós, da OKBR, e diversas organizações lançamos o Manifesto para Identificação Digital no Brasil. O objetivo do Manifesto é ser uma ferramenta para a sociedade se posicionar em relação à privacidade e à segurança de dados pessoais dos cidadãos; e tornar a identificação digital uma ação segura, justa e transparente. Acompanhamos um dos principais desafios na cidade de São Paulo e contribuímos na mobilização para isso. Nós e outras organizações da sociedade cobramos a transparência da Prefeitura de São Paulo em relação à área de mobilidade. O motivo: na quarta-feira, 25/01, primeiro dia do retorno aos limites maiores de velocidade nas Marginais Pinheiros e Tietê, identificamos que várias notícias sobre a queda nos acidentes de trânsito vinculados à política de redução da velocidade nas vias da cidade saíram do ar no site da Companhia de Engenharia de Tráfego (CET). Durante alguns meses, realizamos uma série de webinários chamada OKBR Webinar Series sobre conhecimento aberto pelo mundo. Contamos com a participação dos seguintes especialistas: Bart Van Leeuwen, empreendedor; Paola Villarreal, Fellow do Berkman Klein Center, programadora/data scientist; Fernanda Campagnucci, jornalista e analista de políticas públicas e Rufus Pollock, fundador da Open Knowledge International. Participamos de uma importante vitória da sociedade! Com o Movimento pela Transparência Partidária, realizamos uma mobilização contra a proposta do relator da reforma política, deputado Vicente Cândido (PT-SP), sobre doações ocultas de campanha e o resultado foi muito positivo. Envolvidos nessa causa, nós, da Open Knowledge Brasil (OKBR), e diversas organizações e movimentos participamos da iniciativa contra as doações ocultas, divulgamos e distribuímos uma nota pública. A repercussão foi grande e, como consequência, o relator anunciou a retirada das doações secretas. Participamos também, em parceria com o AppCívico, o Instituto Update, o Instituto Tecnologia e Equidade e outras organizações da sociedade civil do lançamento da carta #NãoValeTudo. A iniciativa é um esforço coletivo para discutir o que vale e o que não vale no uso da tecnologia para fins eleitorais.

Projetos

Realizamos dois ciclos do Gastos Abertos. O primeiro começou em janeiro e participaram 150 municípios. Em julho, publicamos o relatório do ciclo 1. Em agosto, iniciamos as inscrições para o segundo ciclo do jogo com uma novidade: o Guaxi, um robô que foi o assistente digital dos participantes. Ele é um esperto guaxinim desenvolvido com inovadora tecnologia chatbot – que simula uma interação humana com os usuários. Ele facilitou a jornada pela página do Gastos Abertos no Facebook. Confira o relatório parcial do ciclo 2. Nós e a Diretoria de Análise de Políticas Públicas da FGV/DAPP lançamos as edições brasileiras do Open Data Index (ODI). Ao todo, foram construídos três levantamentos para o país: Open Data Index (ODI) Brasil, no nível nacional, e ODI São Paulo e ODI Rio de Janeiro, no nível municipal. Meses depois, finalizamos a enquete “Você quer construir o Índice de Dados Abertos da sua cidade?” e o resultado foi bastante positivo: 216 pessoas mostraram interesse em fazer o levantamento de forma voluntária em seus municípios! Neste primeiro ciclo de descentralização e ampliação do ODI nos municípios brasileiros, realizamos uma experiência com um primeiro grupo: Arapiraca/AL, Belo Horizonte/MG, Bonfim/RR, Brasília/DF, Natal/RN, Porto Alegre/RS, Salvador/BA, Teresina/PI, Uberlândia/MG, Vitória/ES. Oferecemos capacitação para os líderes locais, ministrada pela equipe do Open Data Index (FGV/DAPP – OKBR), para que possam realizar o levantamento necessário para a construção do Índice. Em 2018, vamos lançar os resultados e, apresentar os relatórios com oportunidades concretas para os municípios avançarem na pauta da transparência e dos dados abertos. Lançamos o LIBRE – projeto de microfinanciamento para jornalismo – uma parceria da Open Knowledge Brasil e do Estúdio Fluxo, que contou com desenvolvimento do AppCivico. Trata-se de uma ferramenta de microfinanciamento de conteúdos que pretende aproximar veículos digitais e o público interessado em valorizar e sustentar o jornalismo e conteúdos de qualidade. Atualmente, os portais Gastrolândia, Aos Fatos, o Gênero e Número e o Vá de Bike são alguns dos veículos que estão testando a plataforma nessa fase piloto.

Eventos

Apoiamos eventos do Open Data Day em várias cidades brasileiras; o Hackathon da Saúde, iniciativa da Prefeitura de São Paulo em parceria com SENAI e AppCívico, também teve o nosso apoio; e participamos do Hack In Sampa na Câmara Municipal de São Paulo. Natália Mazotte, codiretora da OKBR, participou do AbreLatam e da ConDatos, eventos anuais que se tornaram o principal ponto de encontro sobre dados abertos na América Latina e no Caribe. É um momento de diálogo sobre o status e o impacto do tema em toda a região. Participamos também da 7ª edição do Fórum da Internet no Brasil com o workshop “Padrões abertos e acesso à informação: perspectivas e desafios dos dados abertos governamentais”. E com outras organizações, realizamos II Encontro Brasileiro de Governo Aberto. A Escola de Dados, em parceria com o Google News Lab, organizou a segunda edição da Conferência Brasileira de Jornalismo de Dados e Métodos Digitais (Coda.Br). Confira o que aconteceu no primeiro dia e no segundo dia de evento. Fomos uma das organizações parceiras do primeiro Curso de Governo Aberto para lideranças em Clima, Floresta e Agricultura. A iniciativa foi do Imaflora e apoio da Climate and Land Use Alliance (CLUA). Fomos foco na pesquisa “Fundações de código aberto como inovadoras sociais em economias emergentes: o estudo de caso no Brasil”, do Clément Bert-Erboul, especialista em sociologia econômica, e do professor Nicholas Vonortas.

E vem muito mais em 2018

Queremos te agradecer por acompanhar e participar da OKBR em 2017. Contamos com você em 2018. Além do nosso planejamento para o ano que vem, temos o desafio e a responsabilidade de contribuir, no período eleitoral, para que o Brasil avance nas agendas de transparência, abertura de dados públicos, participação democrática, integridade e luta contra a corrupção. Para que você possa acompanhar as novidades e o andamento dos nossos projetos, acesse as nossas redes: Blog, Twitter e Facebook. Um 2018 maravilhoso para todos nós! Time e Conselheiros da Open Knowledge Brasil
Flattr this!

Wrapping up 2017 – Lots of

- December 17, 2017 in 2017, 2018, annual meeting, autumn general meeting, awards, Board, chaiperson, Featured, hallitus, highlights, kohokohdat, Newsletter, Nofications, Official meeting, palkinnot, puheenjohtaja, syyskokous, vuosikokous, yhdistyskokous

Congratulations to the new chairperson and board of Open Knowledge Finland for 2018!

The Autumn General Meeting of the association was on December 13th. As most important decisions, the action plan and budget of 2018 were approved – and most importantly, the new chairperson and board were elected. Pic. OKFI 2018 board. The laptop does not represent an AI member of the board. Chairperson/Puheenjohtaja: Susanna Ånäs Board/Hallitus: Kaisa Haverinen Riia Järvenpää Elina Kiiski Kataja (not in the pic) Hanna Pakaslahti (not in the pic) Raoul Plommer Outi Puukko Aki Saariaho Blina Meta Shala Tero Toivanen Secretary (called from outside the board): Pia Adibe Internal operations auditors (toiminnantarkastajat): Tuukka Hastrup Vladimir Kuparinen

New people, new energy, new skills – what an amazing team we have lined up!

There are many firsts and other new things. First time the gender balance tips over, with chairperson as well as the majority of the board being female. We’ve done an ok job in gender balance before, but still, this is a new situation. It marks also the first time we have non-Finns on the board – and the sentiment at the autumn meeting was to increase the international approach in the association communications and relations. We will appreciate e.g. the communications expertise of the board, as well as linkages to understanding foresight, democracy and legal technologies, to name a few. All in all, it will be great to build on the fantastic work of the outgoing board (Mika Honkanen Mikael Seppälä Jessica Parland-von Essen Oskari Lappalainen Liisi Arya Soroush Susanna Ånäs Raoul Plommer Aki Saariaho + treasurer Antti Jogi Poikola). Without a doubt, it can be said that Mika as the chairman and Jogi as the treasurer, have contributed tons of energy and action for the organisation.

2017 Open Heart awards – celebration of a great year!

At our Autumn General Meeting we recognized some great open data work of 2017 with special “Open Heart” -awards. The awards are 3D-printed and based on an open design for use also in the future. We gave awards to two organisations “outside” of the Open Knowledge network – but definitely within the Finnish open data ecosystem. The Tutkihankintoja.fi -service (open spending data and visualisation tools), is a great collaboration between Hansel, the Ministry of Finance and many other organisations. Hansel has great visions of putting spending and procurement openness into a law –  and further, sees openness as a step towards more ethical procurement in other ways, too. The Humanitarian Open Streetmap (HOT-OSM) community was also awarded for their great work outside of OKFI. The community has done important crisis work (voluntary map creation for crisis arease) together with the Finnish Red Cross. In many ways, it has been a very admirable grassroots work, with the idea that anyone can help and at the same time learn about open maps and open, distributed collaboration. “Internally”, we gave awards to the Open Science working group (steered by Heidi Laine and Leo Lahti) and Lobbying transparency (originally initiated by Joonas Pekkanen as part of Open ministry work) group for great persistent work within OKFI. These awards were designed by Tuukka Päivärinne and produced together with Martin Genet. Thank you!!!

2018 action plan and budget

The action plan and budget we discussed, debated and approved – with comments that openness and participatory processes should be done in a way that revision suggestions should also be available well before the meeting. Key changes in the budget dynamics include that memberships fees and donations should be a notable larger part of the “core association” (i.e. association activities outside of funded projects) income should be coming from membership fees and donations. Membership fees for individuals are voluntary, however. In 2017, we received a bit over 2000 euros in donations and voluntary membership fees. Our goal is to increase this type of income we can freely use, so we appreciate it if you want to pitch in (0/15/50/100 eur for individuals; membership fees for organizations are 100/500/1000/5000 eur/year). Membership fees for organizations are 100, 500, 1000 tai 5000 eur/year.  In addition, projects will have a lower overhead, with the goal of going down from 20% to 15% over time. In 2018, we will also have trainees for the first time, to help with the growing operations. We will finally renew our website and financially support grassroots activities initiated by members. In general, the financial situation is more stable than usually at the end of the year. In terms of operations, the agreed key theme of 2018 is “Finding your place”. This refers to both the renewal of the strategy, to be done in a thorough and open process throughout the year, as well as to the goal of empowering members to find the right way to  make themselves at home in the association. 2018 will be an interesting year in many ways, as right now there is still time to influence the political programs for the parliament elections of 2019. On the other hand, it is a year that will see the implementation of new laws on data protection, i.e. the implementation of the EU General Data Protection Regulation. 2018 will also be a year of MyData 2018, Open Knowledge Summit and other community building events. More details to follow. Hope you can participate in some of these!

Some highlights of the second half of 2017

To sum up the year, some of our highlights during the second half of 2017:
  1. The MyData 2017 conference was a huge success, bringing together over 700 people from over 30 countries. A wide volunteer base was vital in ensuring the success of the event.
  2. The dispute with the Parliament of Finland and the Lobbaus läpinäkyväksi (Lobbying transparency) campaign and citizen initiative triggered over 60 media articles. Over 20 lobbying organizations now support the campaign.
  3. The Open Science working group received the Openness Award of the Ministry of Education and Culture, for great work for openness of academic publishing.
  4. We received funding for the ‘Avoimet juuret’ (‘Open roots’) project (48 000 EUR), through a new experimentation oriented instrument.
  5. A Danish MyData White Paper was released. MyData was strongly present in Stockholm (Internetdagarna, Nordic Open Data Forum) and in Aarhus (MyData Community Meeting)
  6. We were awarded the Chydenius Foundation Medal of Openness for our work to advance the openness of lobbying and the debate around that.
  7. We received a Shuttleworth Foundation Flash Grant (5 000 USD).
  8. We received a grant from the Internet Society’s Beyond the Net program (25 000 USD).
  9. We received funding from the Kone Foundation for the Microhistorywiki project (36 000 EUR).
  10. We gave awards to the Tutkihankintoja.fi -service and HOT-OSM (Humanitarian OpenStreetMap) community for their great work outside of OKFI.
  11. We gave awards to the Open Science working group and Lobbying transparency group for great persistent work within OKFI.
Thank you once again for a fabulous 2017. The post Wrapping up 2017 – Lots of <3 for Open Knowledge appeared first on Open Knowledge Finland.

Kulttuurihakkerit avoimien arkistojen kimpussa – 20 uutta konseptia viikonlopun aikana

- May 11, 2017 in 2017, avoin glam, creative commons, Featured, gallen-kallela, Hack4FI, hack4fi 2017, hackathon, helsingin kaupunginmuseo, kulttuuri, mannerheim, Open GLAM, projects, vr, wikimedia, WIkipedia, yle

Kuva: Mika Honkanen Viime viikonloppuna kolmatta kertaa järjestetty Hack4FI – Hack your heritage -kulttuurihackathon onnistui jälleen yli odotusten. Ylen studiotalossa pidetyssä tapahtumassa kävi viikonlopun aikana noin 80 henkeä. Yli 50 kehittäjää (kulttuurihakkeria) – taiteilijaa, graafista suunnittelijaa, koodaria, muotoilijaa, käsikirjoittajaa ja humanistia Suomesta ja ulkomailta – loivat yhdessä lähes 20 uutta sovellusta, sovelluskonseptia, demoa, datavisualisointia ja verkkotyökalua. Yksi moniammatillisista tiimeistä esimerkiksi kehitti tekoälyyn perustuvan tavan muuntaa mustavalkoisia videoita ja kuvia värilliseksi. Useampi ryhmä tarttui Helsingin kaupunginmuseon haasteeseen kehittää virtuaalitodellisuuden hyödyntämiseen perustuvaa Aikakone-näyttelyä museon tiloissa. Moni innostui myös luomaan tapoja tuoda suomalaista kulttuuriperintöä Wikipediaan. “Ylelle oli suuri ilo antaa tilat ja teknologia Hack4FI-tapahtuman käyttöön. Oli hienoa nähdä, miten eri alojen osaajien yhteisellä innostuksella ja työllä saadaan muutamassa päivässä aikaiseksi jotain ihan uutta ja inspiroivaa. Toivon, että nyt kolmena vuonna peräkkäin järjestetty tapahtuma muodostuu kulttuurialan yhteiseksi perinteeksi ja saa jatkoa myös ensi vuonna”, Ylen arkistopäällikkö Katri Vänttinen toteaa. Pohjoismaiseen Hack your heritage -perheeseen kuuluva Hack4FI perustuu vapaasti käytettävissä olevien digitaalisten kulttuuriperintöaineistojen hyödyntämiselle uusien töiden luomiseksi. Materiaalina toimivat esimerkiksi valokuvat, vanhat kartat, maalaukset, äänimaisemat, sekä aineistoja kuvaavat metatiedot. Tänä vuonna suosituimmiksi nousivat Helsingin Kaupunginmuseon, Finnan, Helsingin kaupungin, Mannerheim-museon, Yle Arkiston ja Gallen-Kallela -museon aineistot. Aineistoja tarjoavista yhteistyökumppaneista vuoden museoksi valittu Helsingin kaupunginmuseo avasi hiljattain (HS 26.4.2017) peräti 45 000 korkearesoluutioista kuvaa vapaasti hyödynnettäväksi. Hienona ja ajankohtaisena avauksena aineisto oli hackathonissa erityisen suosittu.

Muutamia esimerkkejä viikonlopun aikana tehdyistä töistä:

The HoboTram täydentää kävijäkokemusta Helsingin kaupunginmuseossa keinotodellisuuden (VR) keinoin. Käyttäjä voi aikamatkustaa raitiovaunulla, nähdä historiallisia maisemia ja kuulla tunnetun laitapuolen kulkijan J.K. Harjun tarinoita ja mietteitä. The HoboTram kruunattiin hackathonissa yleisön suosikiksi. Image and video colorization with AIkeinoälyn avulla tehdään mustavalkokuvista ja -videoista värillisiä. Kuvat ja videot saavat uutta elämää kun ne väritetään! Mannerheim-museon kuvista tehtiin hauska gif-animaatiotyökalu Mannerheim goes GIF. Toisessa työssä (GMxAG)  leikiteltiin Mannerheimin ja Akseli Gallen-Kallelan välisellä ystävyydellä. Tuloksena luotiin Gallen-Kallelan tyylille ominainen kuvafiltteri, joka yhdistettynä Mannerheimin kuviin synnytti Gallen-Kallela-henkistä Mannerheim-taidetta. AR Wiki statues -tiimi kehitti lisätyn todellisuuden sovelluksen, jossa katsomalla kaupungin eri patsaita älypuhelimen kameran kautta saa patsaista lisätietoa. Toinen Wikimedia-aiheinen projekti Wikidocumentaries hahmotteli yhdessä Finnan kanssa eri tapoja, joilla Finnan valtavan kulttuuriaineistotietokannan tietoa ja kuvia voidaan kätevästi hakea ja yhdistää muuhun avoimeen aineistoon ja viedä Wikimedian projekteihin, kuten Wikipediaan. Muutama hackathonin aikana ideoitu työ jatkaa myös Ylen Beta Challenge -kilpailussa. Yle Beta Challenge on Ylen ideahautomon haastekilpailu, jossa etsitään tulevaisuuden mediakokemuksia ja tekijöitä. Hack4FI-hackathonin projektien esittelyt löytyvät verkosta osoitteesta https://hackdash.org/dashboards/hack4fi17. Videotaltioinnit projektien loppuesityksistä julkaistaan myöhemmin. Lähes kaikki tuotokset on julkaistu Creative Commons BY-SA 4.0 -lisenssillä, mikä tarkoittaa että tuotokset ovat helposti kaikkien hyödynnettävissä. Useiden sovellusten (kuten keinoälyvärityksen) ns. lähdekoodi on kaikkien käytössä GitHubissa, eli sitä voivat muut esimerkiksi kehittää edelleen.

Mikä ihmeen hackathon?

Sanoista ”hack” ja ”marathon” muodostuva “hackathon” tarkoittaa intensiivistä, päivästä viikkoon kestävää työskentelyjaksoa, jonka aikana joukko ihmisiä kokoontuu yhteen suunnittelemaan ja toteuttamaan yhteisvoimin erilaisia ohjelmistoja tai sovelluksia. Hackathoneista on tullut erittäin suosittu avoimen innovaation keino, myös kaupallisten ideoiden kilpailuttamiseen ja kiihdyttämiseen. Perinteisesti hackathonit ovat ennen kaikkea yhteisöä vahvistava ja yhteistyöhön kannustava toimintamuoto. Avoimen datan ja tietovarantojen ympärille syntyvä uusi liiketoiminta on mainittu jopa hallitusohjelmassa. Open Knowledge Finland näkee avoimen datan hyödyntämisen merkitykselliseksi kuitenkin myös laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa ja aikamme suurten haasteiden ratkaisemisessa. Esimerkiksi perjantaina 5.5.2017 yhdistys toteutti Demokratiahackin yhdessä Sitran ja Tulevaisuuden valtiopäivät -tapahtuman kanssa. Tiedon jakamisen kautta “valta” hajaantuu useammalle, ja avoimuus edistää demokratiaa.

Kuvia:

Matalaresoluutioisia kuvia (Kuvaaja: Sini Peura) Hack4FI -tapahtumasta on saatavilla kansiosta: http://okf.fi/hack4fi-kuvat. Muita kuvia saatavilla pyynnöstä. Ks. myös aiempi tiedote (6.5.):

Lisätietoja:

Hack4FI – Hack Your Heritage: http://hack4.fi/ Sanna Marttila, projektipäällikkö, sanna.marttila@okf.fi, p. 040 144 2103. AvoinGLAM järjestää Hack4FI – Hack your heritage -hackathonin yhteistyössä Yleisradion kanssa. AvoinGLAM (Galleries, Libraries, Archives & Museums) on osa kansainvälistä OpenGLAM-verkostoa, joka koostuu avoimien sisältöjen ja tiedon kanssa työskentelevistä toimijoista. Verkosto tekee yhteistyötä GLAM-organisaatioiden kanssa, järjestää työpajoja ja seminaareja, sekä jakaa tietoa ja kokemuksia avoimesta kulttuurista ja kulttuuriaineistojen avaamisesta. Lisätietoja: avoinglam.fi. AvoinGLAM on osa Open Knowledge Finland ry:tä, vuonna 2012 perustettu yhteisölähtöinen voittoa tavoittelematon organisaatio, joka toimii osana kansainvälistä Open Knowledge -verkostoa. Yhdistys edistää tiedon avoimuutta, avoimen tiedon hyödyntämistä, sekä avoimen yhteiskunnan kehittymistä sen eri sektoreilla. Lisätietoja: http://www.okf.fi. Kuva: Sini Peura Kuva: Sini Peura The post Kulttuurihakkerit avoimien arkistojen kimpussa – 20 uutta konseptia viikonlopun aikana appeared first on Open Knowledge Finland.

Welcome to the Open Knowledge Finland planning retreat on Nov 11-12

- October 24, 2016 in #planning, 2017, Action Plan, core, Events, Featured, retreat

OKFFI Planning Retreat 2016 – Nov 11-12

Summary:

It’s time to PLAN some awesome actions for 2017. What do we actually want to do? What topics or trends might we find interesting. How do we operationalize our great ideas!? Like last year, the goal is to have a good 24 hours or so time, at some location out of the office – with a nice mix of super people, hard work, and laughs. Hope you can make it! Please join us for the  Open Knowledge Finland retreat 11-12.11.2016, to plan 2017 actions, to get acquainted with other OKFFI people and activities, and simply to enjoy ourselves in a naturally beautiful area. You are most welcome to join and/or to take part in the agenda/content creation.   We’d love to see:
  • As much of the core as possible (= board, OKFFI employees, thematic/regional groups contact persons)
  • in addition to the core, at least some other members join – for Fri/Sat or both.
  • English content for at least some of the event, as needed
  • Especially important to NEW core members, or otherwise non-usual suspects
More info: Facebook: https://www.facebook.com/events/1187229484656365/  (incl. discussion) Sign-up: http://okf.fi/retriitti-2016-ilmoittautuminen

Where – and getting there

We are at some location 30-60 minutes drive from Helsinki center. Probably one of the spots coordinated/recommended by the Scouts.

Topics we are covering

Add here topics you want to see address – these will be organized into a schedule in the upcoming week   Possible items to cover (add your own)
  • Top societal trends affecting OKFFI within the next 1-3 years
  • Plans for international operations
  • Key strategic goals
  • Implementing delegative democracy
  • Funding
  • Goals for advocacy work
  • Near-term actions (elections 2017)
  • Communications
  • Yearly calendar

Schedule & Program

You can join us for Friday or Saturday – or preferably overnight, for both days. Transportation is being sorted out, still. The most important goal is to make sure people get acquainted with each other, and various working groups and projects get to exchange thoughts. Other goals include developing vital aspects of OKFFI, including communications, project and membership issues, strategy etc. NOTE that there is room for various types of breakout sessions – what do YOU want to see happen? TENTATIVE – PROBABLY WILL CHANGE, BUT YOU GET THE IDEA Friday 11.4. ~t 14-15 departure from Helsinki Railway station (or other location TBD) getting settled in and coffee/snacks 16:00 joint sessions (remote participation possible) 17:00 breakout sessions 18:30 dinner 19:30 sauna and other non-sauna activities 21:00 open space (not-predefined sessions, fun and serious) 23:00 evening program Saturday 12.11. 8:00 morning sauna, breakfast 10:00 jointbreakout sessions 12:00 lunch 13:00 breakout sessions 14:00 joint sessions 15:00 departure 16:00 back at Helsinki Railway station (or other location TBD)

Costs

OKFFI will bear the travel costs of all core members, board members, OKFFI employees and named representatives. If your thematic group core member cannot attend, please appoint another person.  BUT, we encourage others to join as well!  Food, accomodation, etc. available at a reasonable rate, please ask for details. You CAN apply for some assistance from working group or association budgets. We are trying to be as inclusive as possible. More details coming up soon. Contact: teemu.ropponen@okf.fi 6281473544_32fd372e21_o The post Welcome to the Open Knowledge Finland planning retreat on Nov 11-12 appeared first on Open Knowledge Finland.